Main menu:
KILPAILUMATKAT ULKOMAILLE
20.-24.10.2010 Cameri Novara, Italia CIC1*/2*/3*
Italiaa kohti suuntaavat Kirsi ja Paavo hevosilla Gilroy ja Feril. Kirsi ja Gilroy tekevät CIC1*-debyyttinsä ja Paavo ja Feril menevät CIC2*. Mukaan lähtee myös Johanna Sokka joka menee Saturnilla ensimmäisen CIC3*-luokkansa. Tähän blogiin on tarkoitus päivittää reissun kulkua ja kisakuulumisia kuvineen ja videonpätkineen.
KUVAGALLERIA TÄÄLLÄ!
Pe 15.10.2010
Matka alkoi lumisissa maisemissai!
Purolasta lähdettiin kahdeksalta aamulla, vain puolisen tuntia suunnitellusta aikataulusta myöhässä. Ensimmäisenä suuntana Aro, josta haimme kyytiin Sokan Johannan ja Saturnin.
Arosta matka jatkuu kohti Helsinkiä, josta lähtee laiva Rostockiin klo 19.
La 16.10.
Perillä Rostockissa klo 22.30 Suomen aikaa. Hevoset olivat koko matkan kilttejä ja hyvinvoivia ja söivät ja joivat hyvin. Sama pätee kuskeihinkin, laivalla keskityttiin syömään ja nukkumaan.
Rostockista ajellaan Lübeckin ja Hamburgin kautta kohti Bremeniä ja Rheineä. Tarkotus on pitää lepopäivä Beermaneilla, hevoset pääsevät karsinoihin huilimaan. Eurooppa osoittautui pieneksi, Cajus ja Salla ovat Rheinessä kun saavumme sinne. He ovat matkalla Ranskaan nuorten hevosten MM-kilpailuun ja ovat tänä viikonloppuna olleet katsomassa Boekelon 3* kilpailua.
Kirjoitushetkellä olemme olleet Saksan maankamaralla tunnin verran. Toistaiseksi kaikki on hyvin ja suurempia kommelluksia ei ole ollut.... Pitänee koputtaa puuta!
Su 17.10.2010
Olimme perillä Beermaneilla aamulla kuuden aikaan paikallista aikaa. Laitettiin hevoset talliin ja mentiin itse nukkumaan. Kymmenen aikoihin kävimme syömässä ihanan aamupalan Beermaneilla. Sen jälkeen miehet lähtivät metsästämään autoon peiliä joka valitettavasti jäi tietyöalueelle alkumatkasta. Kirsi yritti sillävälin saada tolkkua navigattoriin joka on aivan hukassa - sen mielestä ajoimme off-road koko matkan Rostockista. Valitettavasti navigaattori ei suostunut yhteistyöhön, onneksi matkassa on Johanna joka on huomattavasti Kirsiä lahjakkaampi kartturi.
Päivällä käytimme hevosia tarhoissa ja Paavo ja Johanna ratsastivat. hevoset tuntuivat oikein hyviltä. Gilroy arkoi valitettavasti toista etujalkaansa, taitaa vähän aikaa sitten vaivannut paise muistutella itsestään.
Illalla pakkasimme auton aikaista lähtöä varten ja kävimme Cajuksen ja Marian kanssa syömässä läheisessä ravintolassa.
Ma 18.10.2010
Matka jatkui aamulla varttia vailla 7. Charlie ja Cajus opastivat meidät autoliikkeeseen, josta löytyi peili autoon.
Nyt matka jatkuu kohti Nürnbergiä, jossa olemme Bergereillä yötä.
G Beermaneilla nauttimassa tarhailusta pitkän reissun jälkeen.
Ti 19.10.
Bergereillä vietetyn yön jälkeen lähdimme aamulla matkaan. Valitettavasti navigaattoria ei vieläkään oltu saatu kuntoon, joten ajelimme "hieman" turhaa mutkaa... Alppien yli Paavo lepäili ja ihasteli maisemia ja Kirsi ajoi. Italiaanot eivät tainneet arvostaa akkaa ratissa, mutta pääsimme hengissä yli ja Italiaan...
Loppumatkasta pääsimme nauttimaan taas Italian moottoriteiden logiikasta ja jouduimme pariinkin kertaan harhatielle. Perillä kisapaikalla olimme puolenyön tienoilla. Suomalaisille oli varattu kartanon sisäpihalta oma talliosasto - luksusta!
Ke 20.10.
Aamulla varhain porukamme vahvistukseksi tuli myös Leena "Kirsinäiti" Oksanen. Lähdimme porukalla hoitamaan ja liikuttamaan hevosia, jotka olivat kaikki ihan ok. Gilroykin näytti jo onneksi paremmalta.
Iltapäivän puolella alkoivat hevostarkastukset. Ensimmäisenä oli CIC* eli Kirsi ja Gilroy. Gilroy haparoi (ja hoiperteli tapansa mukaan) sen verran että se otettiin holding boxiin. Hoitava ell kävi sen tarkasti läpi eikä löytänyt reaktiota edes kaviopihdeillä, mikä oli Kirsille huojentava tieto. Uusintayrityksellä se onneksi hyväksyttiin. Feril ja Saturn menivät heittämällä läpi.
Illalla hevoset liikutettiin uudellen ja kaikki (mukaanlukien Gilroy) tuntuivat oikein hyviltä ja rennoilta.
Kuvassa Paavo ja Feril lähdössä tarkastukseen.
To 21.10.
Paavon ja Ferilin koulupäivä.
Kaikki hevoset ratsastettiin taas aamulla ja edelleen kaikki tuntuivat hyvältä.
Iltapäivällä oli Paavo ja Feril koulukokeessa. Alku näytti oikein hyvältä, raviohjelma oli tähänastista parhaimmistoa. Laukkaohjelmassa Feril kuitenkin jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä rikkoi molemmat vastalaukat. Muuten meno oli oikein hyvän näköistä. Tuloksena -64,10.
Pian Ferilin koulukokeen jälkeen Paavo koutsasi Kirsiä ja G:tä. Meno alkoi näyttää jo ihan hyvälle.
Sen jälkeen kävimme vielä kiertämässä radat, jotka kaikki olivat hyvän näköisiä. Teknisyyttä on reilusti ja esteet ovat hyvin näyttäviä. Leena ja Johanna lähtivät kauppareissulle sillävälin kun Paavo ja Kirsi kiersivät rataa. Illalla päästiin vielä lämpimään suihkuun ja aikaisin nukkumaan!
Perjantaina on vuorossa Kirsin ja Johannan kouluosuus, Paavolla on välipäivä.
La 23.10.
Pikaista päivitystä illanvieton jälkeen...
Perjantaina oli vuorossa Kirsin ja Johannan koulu. Gilroy ei tuntunut ihan yhtä hyvältä kuin torstaina ja rikkoin keskiravin ja oikean laukan. Pisteet olivat asialliset, -57,1. Johanna aloitti 3* koulun erittäin hyvännäköisesti. Raviohjelma oli oikein onnistunut ja laukkaohjelman alku samoin. Toisen vaihdon kohdalla Saturn päätti kuitenkin esittää taitojaan - yhden vaihdon sijasta kaarevalla uralla tuli 8 hienoa putkeen! Tämä laski vähän pisteitä, jotka olivat loppujen lopuksi -62,5.
Lauantaina Johanna ja Paavo hyppäsivät maastossa ja Kirsi rataesteillä. Kirsi ja Gilroy saivat rataesteiltä 0vp. Paavo ja Feril tulivat maaston kuin leikiten, ilman estevirheitä ja 10sek alle ihanneajan. Johanna ja Saturn tulivat maaston upeasti ilman estevirheitä, aikavirheitä kertyi jonkinverran.
Tyytyväisinä päivän suorituksiin kävimme illanvietossa syömässä. Huomenna ohjelmassa on 2* ja 3* hevostarkastus, Paavon ja Johannan rataesteet sekä Kirsin maasto.
Su 24.10.
Kisat ohi, nokka kohta kotia kohti! Tänään oli vuorossa Paavon ja Johannan rataesteet ja Kirsin maasto. Gilroy tuli maaston hienosti ilman estevirheitä ja n 10 sek alle ihanneajan. Sijoitus loppujen lopuksi 24/107 eli ihan parin pisteen päässä sijoituksesta (20/107 sijoittui). Paavo ja Johanna kävivät aamulla vähän pomputtelemassa ja molemmat hevoset tuntuivat todella pehmeiltä ja hyviltä. Sama jatkui estekokeessa, mutta tutun hurjan ylimääräisen paineen puuttuminen aiheutti hieman päänvaivaa ratsastajille ja Paavo ja Feril ottivat alas 3 puomia ja Johanna 4. Paria ongelmakohtaa lukuunottamatta molempien ratsukoiden työskentely rataesteillä näytti kuitenkin todella hyvältä. Lopputuloksissa Paavo oli 28/71 ja sai täältä Miva-suorituksen. Johanna oli 38/55.
Hienon kisan kruunasi vielä suomalaismenestys CIC3*, Maija Yli-Huhtala hienosti toinen!
Ti 26.10.
Maanantai-aamuna kolmen aikaan lähdimme kisapaikalta kohti kotia. Sateessa ja salamoiden valossa lastasimme hevoset ja lähdimme ajelemaan. Pari tuntia ajettuamme auto alkoi kuulostaa hassulta ja pian Paavo vetikin mekaanikko-identiteetin päälle ja pujahti auton alle. Jossain putkessa oli reikä ja moottoriin joutui vettä, mutta vika saatiin pian korjattua ja jatkoimme matkaa vain tunnin myöhässä aikatulusta.
Alppien ylityksestä ei tälläkään kertaa puuttunut jännitystä, vaikka ratissa olikin Paavo. Lunta tuli nimittäin oikein urakalla ja pikkuautoilla oli ongelmia eivätkä ne varoneet raskasta liikennettä jarrutellessaan. Maisemat olivat kuitenkin taas huikeat!
Olimme perillä Sulzbach-Rosenbergissä illalla hyvissä ajoin. Kirsi ajeli loppumatkan ja kyytiläisten sykkeet nousi taas hyvästi kun ajeltiin pikkukylien keskustojen läpi... Pääsimme kuitenkin Bergereille ehjin nahoin ja hevoset pääsivät kävelylle ja talliin.
Tiistai-aamuna lähdimme suunnistamaan kohti Koblenzia. Haimme Höchstbergistä Mario Bauerin luota kyytiin kaksi western-ratsua. Omat hevoset olivat mielissään uusista hassuista seuralaisista mutta pian kaikki keskittyivät taas heinänsyöntiin..
Matka jatkuu kohti Rheineä, Beermaneja ja ansaittua taukoa!
Beermaneilla olimme perillä klo 22. Perillä Feril ja Gilroy pääsivät tarhaan, muut purettiin karsinoihin. Itse pääsimme suihkuun ja iltapalalle ennen nukkumaanmenoa.
Ke 27.10.
Nukuimme pitkään ja söimme Beermaneilla herkullisen aamiaisen. Kolmen aikaan iltapäivällä lähdimme ajelemaan kohti Rostockia. Matka sujui hyvin ja olimme perillä hyvissä ajoin, laivaan pääsimme ajamaan jo kahdeltatoista. Hevoset jäivät kiltisti autoon, kokeneet matkustajat tyynen rauhallisesti (paitsi Ossi jonka mielestä on tylsää ja joka parhaansa mukaan harrastaa vandalismia) ja uudet kaverit vähän ihmeissään.
Kuskit kävivät iltapalalla ja Kirsi ja Paavo vetäytyivät pian unille. Johanna jäi taas edustamaan porukkaamme yöelämään...
Pe 29.10.
Suomen kamaralla! Ajoimme juuri laivasta ulos. Hevoset ja ihmiset ovat hyvinvoivia mutta väsyneitä. Hieno reissu oli mutta kyllä kotiinpaluukin tuntuu jo houkuttelevalta!